Taika
Onko elämästäsi hävinnyt ilo ja taika? Anna näkijän auttaa löytämään ilmassa leijaileva taika. Taika on läsnä kaikkialla

Entisaikaan oli mytologia meitä tavallisia kulkijoita lähempänä kuin nykyajan digiyhteiskunnassa. Esimerkiksi saunassa uskottiin olevan saunatonttuja, navetassa navettatonttuja jne. Taika leijaili ilmassa nykyaikaa enemmän. Juhlapyhien aikana oli henget, haltiat ja noidat esillä, pahoja henkiä ja edellä mainittuja olentoja pelotellakseen kokkoja poltettiin pääsiäisenä, vappuna ja juhannuksena. Tontut ja haltiat pitivät huolta meidän tiloistamme, kuten tallitontut, perheenväki toikin sitten lahjoja tontuille, pääasiassa ruokatarvikkeita. Historiallisesti trullit ovat erityisesti kotieläimiä kohtaan pahantahtoisiksi uskottuja olentoja tai näitä esittäviä ihmisiä. Pääsiäisnoitailmiöön liittyy kaksi tasoa. Uskottiin, että kotieläimet ovat pitkäperjantain ja lankalauantain illan aikana alttiina pahalle.
Toisaalta tuolloin harjoitettiin nimenomaan tätä uskomusta vahvistavia menoja, kuten esimerkiksi leikattiin eläimistä karvoja ja nahanpaloja, jolloin karjaonni saattoi olla menetetty. Lehmät menehtyisivät seuraavan vuoden aikana outoihin tauteihin, jos trullit pääsisivät navettaan. Trulleina toimivat yhteisöstä syrjäytyneet naiset, jotka näin ilmaisivat naapureitaan kohtaan tuntemaansa kateutta. Trulleja yritettiin estää pääsemästä navettaan kellojen, teräaseiden, virsikirjojen, elohopean, viisikannan ja ristinmerkkien avulla. Epäiltiin, että navetasta yllätetty trulli saattoi muuttaa itsensä kaksihaaraiseksi talikoksi tai heinähangoksi. Entisaikoina pääsiäisen aikaan ennen Jeesuksen ylösnousemusta pääsiäislauantaina pelättiin noitia ja pahan karkottamiseksi muun muassa poltettiin pääsiäiskokkoja. Taika oli läsnä kaikkialla.
Taikauskoa oli nykypäivää enemmän ja pimeinä iltoina kuunneltiin jopa pelottavia tarinoita, mitä joskus ennemuinoin olikaan tapahtunut. Jos olette katsoneet muumielokuvia, myös niissä on taika esillä vahvasti. Talven aikana muumilaaksossa liikkuu olentoja, jotka eivät koskaan näyttäydy kesällä. Näkymättömät päästäiset juoksivat Tuutikin mökissä. Kokkoja poltettiin ja yksinäisyyttä poteva Mörkö tuli paikalle lämmittelemään ja hakemaan edes joltakulta läheisyyttä ja rakkautta. Nuuskamuikkunen puhui viisaita ja lähti aina syksyllä pois Muumilaaksosta voidakseen palata uudelleen kesän alkaessa. Muumilaakson rauhallinen ja hieman surumielinen taika leijailee näitä elokuvia katsellessa meillä lapsilla ja lapsenmielisillä. Joulun aikaan vallitsee mielestäni ehdottomasti suurin taika, joulurauha.
Televisiossa soi surumielinen Lumiukko, joulukuusi on koristettu ja joulupukki on lähdössä matkaan pororekineen Korvatunturilta. Lasten ilo ja nauru on se suurin ilo korville, ja antamisen ilo on se kaikista kaunein ja suurin. Mutta miten minä ja sinä, voimme kokea taikaa ankeana arkipäivänä? Voisiko se taika olla siinä, kun löydämme auton kyljestä höyhenen, viestin enkeliltä, juuri kun ajattelimme olevamme yksin. Mehän voimme toivoa enkeleiltä asioita, joiden haluamme toteutuvan. Jos nämä asiat eivät näytä toteutuvan, ne eivät ole korkeimmaksi parhaimmaksi vaan meitä varten voi olla olemassa jotain paljon parempaa, mitä emme voi tai edes osaa kuvitella. Viesti on myös enkelin muotoinen pilvi, yllättäen löytyviä kolikoita ja digikellossa on taas tuttu enkelinumero, esimerkiksi 11.11.
Sanotaan, että luomme omilla ajatuksillamme oman elämämme, se on heijastusta siitä mitä päässämme liikkuu. Meidän tulee perua kaikki kielteiset ja negatiiviset ajatuksemme. Esimerkiksi emme saisi ajatella että olemme sairaita, vaan että haluan olla terve. Meidän tulisi ajatella aina mahdollisimman positiivisesti ja myös positiivisin sanoin ja meille luontaisten ilmaisujen avulla. Silloin meillä olisi lähellä 5D-yhteiskunta, jossa haaveemme ja unelmamme muuttuvat todellisiksi. Eli tämä nykypäivän taika on jotain uutta ja ennennäkemätöntä, eikö olekin ihanaa jos pystyisimme unelmoimalla ja visualisoimalla luomaan omaan elämäämme niitä asioita joita eniten haluamme ja tarvitsemme. Raha ei välttämättä ole avain onneen, tavara ja asiat voivat järjestyä täysin ilman rahaakin. Rahahan on vain energiaa, meidän tulisi luottaa että meille annetaan sitä sen verran kuin sitä tarvitsemme, vaikka tämä onkin monella erittäin haastavaa. Mutta kiitollisuusharjoituksin ja antamalla vihamiehillemme anteeksi pystymme myös vaikuttamaan positiivisesti ja kohottavasti omaan energiaamme.
Muistathan joka ilta kiittää kaikesta siitä mitä olet päivän mittaan saanut. Ja anna anteeksi, koska kaunan kantaminen loukkaa eniten sitä joka katkerana sitä kantaa. Päästä irti ja anna anteeksi, ja lähetä vielä rakkautta perään, sillä nämä vihamiehemme ovat juuri niitä valittuja henkilöitä, jotka tuovat meille ne valitsemamme oppiläksyt maan päällä. Taivaassa he ovat meidän ylimpiä ystäviämme, jotkä maan päällä auttavat toteuttamaan meidän sielun suunnitelmaamme. Me olemme itse valinneet maan päälle nämä haasteet, oppiläksyt, jotka meidän tulee täällä suorittaa. Jos me emme niitä täällä pysty suorittamaan, ne voivat olla seuraavassa elämässämme vieläkin haastavampia. Sielujen tulisi kehittyä ja tulla henkisimmiksi maan päällisellä vaellusretkellään elämänkoulussa. Anna näkijän auttaa löytämään elämäsi tarkoitus. Taika leijailee ilmassa edelleen.