LAADUKAS PALVELULINJA
HYVÄKSYTTY MEEDIO
Ennustus sinulle!

0700-80000  

2,95 €/min + pvm

 

 

Selvännäkijä opetti minulle, miten saan rakkauteni kestämään

Rakkaus on taitolaji, johon voit saada henkimaailman auttajilta paljon ohjausta.

Selvännäkijä opetti minulle, miten saan rakkauteni kestämään
Selvännäkijä opetti minulle, miten saan rakkauteni kestämään

Jokaisessa suhteessa on ylä- ja alamäkensä. Tämä on varmasti totta myös puolisoni ja omalla kohdallani. Toisinaan emme saa millään tarpeeksi toisistamme, ja toisinaan tuntuu siltä, että kumpi tahansa meistä voisi lähteä kävelemään pois ilman katumusta. Asia on kuitenkin niin, että todella rakastan puolisoani ja haluan vanheta hänen kanssaan yhdessä. Kuinka se tapahtuu, kun asiat tuntuvat menevän kuin itsestään, ja kumpikin meistä menee vain hetki kerrallaan eteenpäin? Olin päättänyt, että nyt on korkea aika ottaa yhteys henkimaailman meedioon ja katsoa, millaisia neuvoja häneltä saan. Se, mitä minulle kerrottiin, sai minut näkemään suhteeni kokonaan uudessa valossa. Seuraavaksi kerron joitakin asioita, joiden avulla opimme kasvamaan vielä läheisemmiksi kumppanini kanssa kuin koskaan aikaisemmin.

Horoskooppi paljastaa paljon?

Eläinrata ei ollut mitenkään uusi juttu minulle. Olin lukenut jonkin verran eri tähtimerkkien luonteenpiirteistä ja siitä, mikä merkki vaikuttaa minulle sopivalta. Se, mitä en tiennyt, on että tietyn tähtimerkin alla syntyminen vaikuttaa siihen tapaan, miten alitajuisesti osoitan rakkautta ja käyttäydyn läheisissä suhteissa. Näkijä, jonka löysin netin kautta, meni hyvin nopeasti asiaan ja avasi minulle kumppanini ja minun merkkieni yleisnäkymät ja sen, miten merkkimme vaikuttavat suhteeseemme. Hän keskittyi sekä kumppanini että minun tähtimerkkini piirteisiin. Koska olen syntynyt Vesimiehen merkissä, minulla on taipumus nähdä fyysinen ja tunteellinen läheisyys kahtena erillisenä asiana enkä välttämättä yhdistävänä ilmiönä. Toisin sanoen en näkisi mitään väärää siinä, että suostuisin satunnaisiin suhteisiin, jos ne olisivat pelkästään fyysisiä luonteeltaan. Minulle pettäminen merkitsisi sitä, että kumppani kehittäisi tunnesuhteen toiseen ihmiseen. Härkä –kumppanini näkee asiat aivan eri kantilta. Yksiavioisuus sekä kehon että sielun tasolla on hänen suhtautumisensa asiaan. Fyysinen suhde jonkun suhteemme ulkopuolisen kanssa olisi hänelle yhtä paljon pettämistä kuin se, että rakastuu toiseen ihmiseen. Tarkoittiko tämä sitä, että meidät oli tuomittu epäonnistumaan liitossamme? No, ei todellakaan niin. Kävi ilmi, että meidän molempien horoskooppimerkit jakavat halunsa tunnesiteeseen ja myös halun avoimesti tutkia kaikkia fyysisen mielihyvän tapoja. Tämän asian tajuamalla toisistamme meillä on mahdollisuus lujittaa ja syventää suhdettamme ja pitää se molempia osapuolia tyydyttävänä.

Tulevaisuus ei ole kiveen kirjoitettu

Jotkut ihmiset uskovat, että tulevaisuus on valmiiksi järjestetty, eikä meillä kuolevaisilla ole muuta vaihtoehtoa kuin seurata käsikirjoitusta. Selvännäkijäni kertoi minulle, ettei se ole totta. Vaikka tähdet osoittavat tiettyyn suuntaan tai ovat epäsuotuisat, niin minulla on silti vaihtoehtoja. Se, mitä tapahtuu matkan varrella, perustuu siihen, mitä teen tänään. Se pitää paikkansa kaiken suhteen, myös parisuhteeni osalta. Kun teimme ensimmäisen rakkaus-tarot –tulkinnan, ennustajani valmisti minua sanomalla, että oppisin paljon siitä, missä olin tänä päivänä sekä saisin myös vihjeitä siitä, missä voisin olla tulevaisuudessa. Ennustuksen aikana tuli paljon sellaista esille, minkä pystyin välittömästi vahvistamaan todeksi. Minusta tuntui siltä, että näkijä oli pääni sisällä ja tiesi, mitä ajattelin.

Välähdyksiä siitä, mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan

Etenimme kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia ja näkijä osoitti minulle ne ajankohdat, joissa minun pitäisi tehdä valintoja. Jos tekisin yhden valinnan, parisuhteeni todennäköisesti päättyisi. Jos valitsisin toisen tien, olisin kumppanini kanssa yhdessä pitkän aikaa. Matkan varrella tulisi olemaan myös muita valintoja, joista jokainen vaikuttaisi siihen, että suhteemme syvenisi entisestään tai olisi kuin väljähtänyttä viiniä. En vieläkään tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mutta minulla on ainakin parempi käsitys siitä, kuinka voin alkaa tehdä töitä heti sen eteen, että rakkautemme kestää. Ota yhteys selvännäkijään jo tänään ja pyydä rakkausennustusta Tarot -korttien avulla. Tulet hämmästymään siitä, mitä opit ja miten se avaa uusia ajatuksia siitä, miten pidät rakkauden liekin roihuavana.

 

Jos olet kiinnostunut ja haluat puhua henkisen neuvonantajan kanssa, soita!

 
Tuuli
Vapaa
 
Ennustaminen, Ennustukset, Ennustus, Tarot tulkinta, Ennustajat, Meedio, Selvänäkijä, Selvännäkijä, Tarkka ennustus, Ennustaja

Tuuli kanssa voitte yhdessä löytää voiman ja viisauden, joka sisälläsi piilee. Apunaan...

Bloggaajat
 
Marena
Vapaa
 
Rajatieto, Näkijä, Ennustaja, Ennustajat, Ennustaminen, Ennustukset, Selvänäkijä, Enkelikortit, Oraakkeli, Selvännäkijä

Marena on empaattinen, suorapuheinen ja saa heti silmiensä eteen ja käyttää...

Bloggaajat
 
Rita
Varattu
 
Enkeliviesti, Ennustaminen, Ennustukset, Ennustus, Näkijä, Selvännäkijä, Ennustaja, Ennustajat, Selvänäkijä, Tarkka ennustus

Rita on taitava ja kokenut henkimaailman auttaja ja energiahoitaja. Hän auttaa sinua...

 
Helena
Uloskirjautunut
 
Astral, Astro, Ennustaja, Ennustaminen, Ennustukset, Ennustus, Näkijä, Selvänäkijä, Selvännäkijä, Tarot tulkinta

Helena on tarot-tulkitsija ja intuitiivinen näkijä. Soita Hertalle.

 
 

Suositeltuja artikkeleita sinulle

Selvännäkijä

Selvännäkijä

3764 näyttökerrat

Hyvä selvännäkijä ohjaa sinua elämänpolullasi oikeaan suuntaan auttamalla ratkaisemaan haasteesi.

 
Luotettava selvänäkijä

Luotettava selvänäkijä

6009 näyttökerrat

Mistä tiedän kuka on luotettava selvänäkijä? Soita meille!

 
Muutamia syitä, miksi sinä voit antaa selvännäkijän auttaa sinua löytämään elämäsi rakkauden

Muutamia syitä, miksi sinä voit antaa selvännäkijän auttaa sinua löytämään elämäsi rakkauden

2183 näyttökerrat

Pohditko, käännytkö näkijän puoleen, kun haluat löytää rakkautta? Oletko rakastunut toiseen ihmiseen ja tarvitset parisuhdeohjausta? Kirjaudutko tietokoneelle etsimään rakkautta ja kumppanuutta? Onko henkilö, jota kohtaan sinulla on tunteita, täysin uusi tuttavuus sinulle?

 
 
 
 

Puhelu palvelunumeroomme 0700-80000 maksaa 2,95 €/min + pvm. Maksat puhelinlaskussasi

Vastaanota viestejä ilmaisista minuuteista!
Virheellinen puhelinnumero
Virheellinen sähköpostiosoite
 

 Soita nyt painamalla tästä!0700-80000 2,95 €/min + pvm
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä. Hyväksyäksesi evästeet klikkaa nappia. Lue lisää
Hyväksy